Kaunis päivä tänäänkin

Nautimme tänä aamuna erityisen kirkkaasta auringonpaisteesta Pyhäjärven jäällä. Aamuvarhain ei  ollut kovasti paljon väkeä jäällä, joten saimme riehua kohtalaisen rauhassa. Shelttiystävämme villitsi Ruusan ja Veeran hurjaan meininkiin.

Piki, yksinäinen susi.

Alla olevassa kuvassa on vastavaloa, joten koirat jäävät tummiksi. Kuvassa on keväisen auringon voimakas polte.

Laitoin nämä kuvat suuressa koossa, jotta hauskat ilmeet näkyvät paremmin.

Tässä aamulenkin jälkeen paistattelemme päivää kotiterassilla.

Ruusa sai mittatilaustyönä tehdyn kuonokopan. Se on maan kuulun kopantekijän, Jukka Valkeisen, käsialaa.

Yläkuvassa huomio oikean takajalan polveen. Haava on niin hienosti parantunut, että sitä ei juurikaan enää erota. Ainoastaan karva puuttuu haava-alueelta toistaiseksi.

Ja lopuksi löffäilyä kotosovalla.

Kevätauringon innoittamana

 Loppuviikkon ilmat ovat hellineet pitkän ja pimeän talven uuvuttamaa kansaa. Yöllä on melkein parikymmentä astetta pakkasta, mutta voimakas auringonpaiste pilvettömältä taivaalta nostaa päivälämpötilan lähelle nollaa. Auringossa lumihanki sulaa ja sulaneissa etelänpuoleisissa rinnekohdissa näytti jopa ruoho vihertävän.

 Pesin eilen terassin lattian ja siinä olleen ruohomaton, joka haisi tukahduttavalta auringon lämmittäessä pintaa. Kovilla pakkasilla varsinkaan Ruusa ei malta lähteä kauaksi ulko-ovesta tarpeilleen.

Päivällä nautimme pihassa leikinhurmasta. Piki, joka on nyt saanut kaksi Cartrofen -injektiota neljästä, ei enää arastele liikkumista niin paljoa kuin aikaisemmin. Lääke korjaa kuluneiden nivelten pintaa.  Pikikin osallistuu koirien hömppäämiseen melkein kuin nuori varsa. Yläkuvassa keppi on jumittunut Pikin hampaisiin. Alakuvassa huomaa, että Piki "hieman" väistelee whippettien riehuntaa.

Hauska ilme Veeralla. Saalistamisleikki on suosituin. Ruusa on hieman laihtunut talvella. Kylkiluut näkyy ajoittain. Oletan, että laihtuminen johtuu siitä, että Veera hotkaisee ruokansa, eikä jämiä jää Ruusalle.

Lihastreeniä pitäisi nyt alkaa säännöllisesti harjoittamaan Ruusan kanssa, jos tavoitteena on Mustialan maastot huhtikuun lopussa.

Ruusa ja Veera syövät sammalta kivien päältä. Syksyllä ja alkutalvesta Ruusa noukki vielä koristepensaista jäisiä aronian- ja ruusunmarjoja, mutta nyt niitä ei taida enää olla, koska linnutkin syövät niitä. Ilmeisesti puunkuoren ja ohuiden oksien järsiminenkin korvaa sen, että heinää ei ole nyt saatavilla vaikka ruuansulatus sitä vaatisi. Olen pyrkinyt tarjoamaan korvikkeeksi omenaa, kurkkua ja raakaa porkkanaakin.

Ruusan oikeassa takajalassa polven kohdalla ollut haava on parantunut hienosti. Otin tikit pois torstaina ja nyt ei ole jäljellä kuin punainen arpi. Haavan reunat ovat kohdakkain, eikä mistään repsota. Luulen, että arpi jää karvan alle peittoon. Uskomatonta, kuinka nopeasti niinkin suuri haava paranee.
Tämä päärynäpuu raukka on maistunut koirille erittäin hyvin. Aidattuun pihaani ei jänikset pääse tuhojaan tekemään, mutta koirat ovat olleet ahkeria alaoksien jyrsimisessä. Keväällä pitää loput oksat suojata verkolla.

Veera-vilperistä on tässä muutama yksityiskuva. Koira on kasvanut hienosti ja siitä on tulossa komea yksilö. Veeran turkki on pidempää ja tuuheampaa karvaa kuin Ruusalla. Sen vuoksiko se viihtyy paremmin ulkosalla kuin Ruusa? Näyttelyvalmistelua turkissa on enemmän kuin Ruusalla.

 Veera on kovin utelias ja eläväinen koira. Mielestäni se on reippaampi luonteeltaan kuin Ruusa, mikä voi johtua vielä pentumaisesta luonteesta. Toisaalta se on hyvin kuuliainen (yläkuvassa vain toisella korvalla) ja tottelee, mitä sanotaan.

Veera katselee ikkunasta, ketä kulkee parin sadan metrin päässä tiellä. Näkökyky on siis erinomainen. Tästä ikkunasta koirat seuraavat myös pihaan tulevia tai pihasta lähteviä. Pöydällä ei saa seistä.

Uusia tuttavuuksia

Meillä on paljon whippettuttavia näillä kulmilla.

Tänään tapasimme mielenkiinoisen parivaljakon Jewgenistanin kennelin koiria - äiti ja tytär. Äitikoira oli jo 12 vuotta vanha ja kun katsoin uteliaisuuttani hänen tietojaan jäljitin koiran Jewgenistajan Tipparelluksi Fin-kva-m. Maastojuoksutuloskia oli huima jono ja ratajuksussakin hienoja tuloksia. Koiralla on yksi pentue, josta tytär 8 v mutkan kautta palasi tähän perheeseen. Näyttelymenestystä koirilla ei ollut. Omistajapariskunta vaikutti varsin tuttavalliselta ja tutunomaisilta. Suunnittelivat uutta pentua ja paluuta harrastuksen pariin. Toivottavasti saan jossain vaiheessa napattua parivaljakosta kuvan. Kamera pitää ottaa aina lenkillä matkaan.

Koiranein tuloksia katsellessa huomasin, että minulla on vielä paljon opittavaa. Vica, Vic, Virl, Virx, Vira....

Toinen mielenkiintoinen tuttavuus on Caselles kennelin "Roki", eli 23.4.12 syntyneistä pennuista jompi kumpi mustista. Uros on komea, melkein koko musta, pentu vielä. Koiran isä on Tuulikellon Ciaco, jolla on jos kuinka paljon menestystä sekä juoksemisesta että näyttelyistä. Koiralla on kaksi pentuetta, joista toinen on Pikkuliisan m-pentue.

..polvi paranee ja kesä lähestyy

Ruusan polvihaavan ompelusta on kulunut viidettä päivää ja se alkaa olla jo tosi siististi kiinni. Antibioottia on vielä päivän annos jäljellä. Haavaa ei tarvitse enää edes peittää, koska Ruusa ei osoita sitä kohtaan minkäänlaista miellenkiintoa. Vielä viisi päivää, kun voi ottaa tikit pois.

Tänään oli taas ihanan aurinkoinen päivä. Leikkasin omenapuuta, johon on ehtinyt kasvaa runsaasti vesiversoja ja muutenkin puu on kasvanut liian leveäksi latvasta. Vanha, rakas Åkero-puumme, jolla on ikää varmasti 60-70 vuotta.
Aikaa kului pari tuntia ja koirat riekkuivat pihassa. Ihana, kun alkaa taas tarjeta ulkona ja pääsee puutarhatöihin. Koirat saavat liikkua vapaana ja samalla voi tehdä mieleistäni puuhaa. Ruusa ja Veera viihtyvät keskenään, eikä minun tarvitse huolehtia siitä, pysyvätkö pihassa. Viime syksynä kiersin koko aitauksen ja tilkitsin aitauksessa ollleita whippetin mentäviä rakoja huikealla määrällä verkkoa ja nippusiteitä.

Veera on kiitettävästi jyrsinyt alaoksat päärynäpuusta ja myöskin sireeni on maistunut. Pihassani on runsaasti kaikenlaisia istutuksia, joten en usko, että sireenikään siitä kovasti suuttuu. Keväällä on sitten jännittävää, antavatko koirat kukkaistutusten olla rauhassa, vai pitääkö ne varjella aitauksin.
Viime keväänä Ruusa nyyhti maasta kaikki sipulikasvit -tulppaanit ja istukassipulit. Tänä kesänä en laita maahan kasvamaan kun yrttejä ja kukkia. Mansikat ja marjapensaat tuottavat satoa omia aikojaan.
Ruusa nautti puutarhan antimista viime syksynä. Se oppi nappaamaan niin vadelmia kuin karhunvatukoita suoraan pensaasta. Myös omenat, päärynät ja luumut maistuivat hedelmäpuiden alaoksilta.

Eläinlääkärikäyntejä ja maastojuoksua

Tämän jatkuvan eläinlääkärillä ramppaamisen ansiosta tuli lääkäri Sirpan kanssa puhetta Pikin nivelvaivoista. Ensimmäinen lääkärikäynti siitä vaivasta oli viime syksynä, kun silmätulehduksen vuoksi näytin Pikiä Ell Kirsi Hammarille, joka on kunnan eläinlääkäri. Muistelin, että varsinkin pitkän makaamisen jälkeen, on Pikin ollut jo kuukausia hankalaa nousta ylös. Pahimmassa tapauksessa se kiljahtaa kivusta, eikä useasta yrittämästä huolimatta pääse nousemaan jaloilleen. Takajalkojen nivelissä todettiin arkuutta ja aloitettiin Dolagis tulehduskipulääke ja kuuri Seraquinia, joka sisältää glukosamiinia ja muita nivelpintoja korjaavia aineita.

Lääke on kallis - yli 100 e kuukauden annos suurelle koiralle. Mielestäni vastetta tuli, kun annosteli lääkkeen maksimiannokselle. Lopettelin tulehduskipulääkkeen kuukauden kuluttua. Ja jatkoin glukosamidia halvemmalla Cartivet -valmisteella. Lisäksi olen lisännyt Pikin, niin kuin muidenkin koirien ruokaan, lohiöljyä, koska Omega 3 -rasvahapoilla tiedetään olevan tulehdusta hillitsevä vaikutus. Ainakin koirien turkit kiiltävät hienosti.

Eläinlääkäri antoi minulle esitteen koirien nivelrikon hoidosta. Seuraava vaihe olisi neljä, viikon välein, ihon alle injektoitavan lääkkeen anto. Ja sen kuurin aloitimme eilen. Mielestäni koira virkistyi heti. Lääke korjaa rikkoutuneita nivelpintoja silloin, kun tauti ei ole vielä edennyt kovin vaikeaksi. Lisäksi lääkkeellä on tulehduskipulääkkeen vaikutuksia. Mielestäni Piki hyppi tänään muiden koirien innoittaman kuin nuori varsa.


Ruusan haava on parantunut hienosti. Ruusa antaa haavan olla rauhassa. Se ei nuole haavaa, vaikka sukkahousut eivät olekaan jatkuvasti päällä. Haava on kiinnittynyt koko matkalta hyvin, eikä turvotusta tai kudosnesteen vuotoa ole haava-alueella. Ainut esteettinen haitta ovat takareisien laajat mustelmat, mutta nehän häviävät parin viikon kuluessa.

Ja vielä uutta elämänintoa onnettomuuden jälkeen:
Tähtäämme Ruusan kanssa Forssan maastokisoihin 28.4.13. Ne olisivat ensimmäiset kisat ja Ruusa olisi silloin pikkasta vaille 16 kk, joten ikä jo riittää.

Jaanaliisa kehoitti nyt ensinnä hankkimaan kunnollisen kuonokopan kisakäyttöön. Otimme mitat Ruusan päästä ohjeen mukaan ja lähetimme ne Jukka Valkeiselle, joka kunnollisen kopan valmistaa. Tässä kuvia mittaamisesta.

Vieressä hutiotos Ruusasta ja Veerasta. Huom. Veeran kuono hyvin lähellä ja Ruusa niin nättinä...

Tapaturmia

Tämä viikko alkoi epäonnen saattelemana.

Tänään koirien pihassa juoksennellessa Ruusalle tuli haava takajalkaan polven kohdalle. Varsinaista syytä onnettomuudelle ei tiedetä. Ilmeisesti jalka osui rajussa juoksunvauhdissa johonkin terävään tikkuun. Pitää huomenna käydä päivänvalolla katselemassa mahdollisia vaaratekijöitä.

Onneksi eläinlääkäri Sirpa Kolehmainen otti vielä illalla vastaan potilaan ja saatiin haava ommeltua nätisti.
Ruusa jouduttiin nukuttamaan ja haavan reunoja puudutettiin. Haavaan ommeltiin viisi tikkiä ja kaupan päälle aloitettiin antibioottikuuri. Kotona virittelin kipeän jalan suojaksi vanhat sukkahousut.

Alakuvassa eilinen löydös. Ilmeisesti pikkuvarvas on teloontunut lumihangessa riekkuessa.

Alakuvassa Ruusa on vielä nukutuksen jäljiltä tokkurassa. Veera hoitaa toipilasta. Ruusan ruumiinlämpö tuntui laskevan, joten peittelin koiran lämpimästi.

Veera 5 kk

Veeralle tuli 5 kk täyteen.
Päivänsankarista otettiin ensimmäiset seisontakuvat. Pehmeä patja ei ole paras mahdollinen alusta, mutta muuta rauhallista taustaa en tähän hätään löytänyt. Näissä kuvissa koira näyttää kovin hoikalta, vaikka painoa oli kotivaalla mitattuna jo 10 kg.



Tänä aamuna paljastui omakotiasumisen nurja puoli, kun pihassa makasi 15 cm uutta lunta. Koiratkaan eivät kovin nauttineet kiristyneestä pakkassäästä, mutta hetken aikaa jaksoivat riehua lumessa.

Tässä kuvassa näkymä pihasta portille, kun lumi peitti pihatiemme. Tunti siinä meni kolatessa. Lihakeset vahvistuivat taas ja kunto kasvoi naapurin viritellessä lumilinkoa.